Huomenna kauden ensimmäinen!

Score-O, Atalassa.

Ratamestari on pyrkinyt löytämään radalle uusia rastipisteitä, hyödyntäen muutamaa aiemmista kerroista hyväksi havaittua.
Joillekin rasteille joutuu ottamaan muutamia askeleita pois polulta tai isommalta kulkuväylältä, mutta nämäkin rastit ovat helposti löydettävissä.
Karttaan ei ole erikseen merkitty sallittuja teiden ylityksiä, mutta muistetaan silti noudattaa liikennesääntöjä.
Score-O:n rasteilla ei ole heijastimia, lukuunottamatta niitä rasteja, jotka ovat yhteisiä perhesuunnistuksen kanssa.


Perhesuunnistuksen rata on helppo polkuja tai kävelyteitä edettävä hieman reilu 2 km. Perhesuunnistuksen rasteilla on heijastimet vahvistamassa löytämisen iloa. Perhesuunnistuksen radalla tulee kaksi tien ylitystä, joista toisessa on alikulun mahdollisuus, jota suositellaan käytettäväksi. Noudattakaa varovaisuutta tien ylityksessä käyttäen suojatietä.


Lähtö ja maali ovat jo aiemmista samalla alueella olleista tapahtumista tuttulla Atalan koululla. Kaupan pihassa on kiekollisia pysäköinti paikkoja. Koulun alapihalle voi pysäköidä, varovaisuutta noudattaen.


Heijastimet vaatteisiin ja lamput mukaan!
Tervetuloa!

You may also like...