SM-keskimatkalta kultaa, hopeaa ja plakettisijoja koovelaisille

by Miia
Jaoston tiedotteet

Kooveen Svetlana Mironova saalisti kultaa SM-keskimatkalta. Svetlana voitti jo karsinnan ja jatkoi vakuuttavaa menoa finaalissa.

Keskimatkan Suomen mestaruudet ratkottiin tänä vuonna totutusta poiketen vasta kesäkuun lopussa Taivalkosken Mustavaarassa. Maasto tarjosi erilaisia haasteita avoimista suoalueista tiheämpiin vaararinteisiin, joissa suunnistajien taitoja testattiin monipuolisesti. Useampi Kooveen suunnistaja matkusti Syötteen maisemiin jo torstaina ja kävi tutustumassa maastotyyppiin kisa-alueen viereisessä maastossa.Keskimatkan Suomen mestaruudet ratkottiin tänä vuonna totutusta poiketen vasta kesäkuun lopussa Taivalkosken Mustavaarassa. Maasto tarjosi erilaisia haasteita avoimista suoalueista tiheämpiin vaararinteisiin, joissa suunnistajien taitoja testattiin monipuolisesti. Useampi Kooveen suunnistaja matkusti Syötteen maisemiin jo torstaina ja kävi tutustumassa maastotyyppiin kisa-alueen viereisessä maastossa.

Kisapäivä lähti käyntiin perinteisesti isoimpien sarjojen karsinnoilla, joissa kooveelaiset onnistuivat melko hyvin, mutta jossa myös kärsittiin muutamasta tiukasta karsiutumisesta. Lupauksia toivat myös muutama top3-sijoitus karsinnassa. Finaaleihin lähdettiin iltapäivällä. Naisten pääsarjassa Svetlana Mironova meni täysin omaa vauhtiaan verrattuna muihin ja nappasi jo toisen Suomen mestaruutensa. Miia Niittynen oli saman sarjan seitsemäs hyvällä suorituksella ja Karoliina Ukskoski, joka on päässyt hyvään kesävauhtiin, ylsi 13. sijalle. 20 parhaan joukkoon saatiin vielä neljäskin nainen, kun Johanna Hulkkonen oli 19. Miesten pääsarjassa Timo Sild teki hyvän suorituksen halliten mainiosti myös viimeisen haastavan alueen rinteessä ja teki päivän kolmanneksi kovimman ajan SM-kilpailun ulkopuolisena osallistujana. Joni Hirvikallio joutui valitettavasti jättämään finaalin väliin harjoituksessa kipeytyneen nilkan takia.

Rita Simolan suoritus palkittiin D16-sarjassa 10. sijan plaketilla. Junnusarjoissa saatiin vielä kaksi top20-sijoitusta, kun H20-sarjassa Otso Westerlund oli sijalla 16 ja Joona Yliaho H16-sarjassa sijalla 17. Finaalissa kaksi viimeistä rastia olivat hyvin lähekkäin toisiaan ja tämä johti myös harmittavasti pariin kooveelaisen hylkäykseen.

Jani Lakanen nappasi toisen kooveeläisen mitalin näistä kisoista ollen 2. H40-sarjassa. Saman ikäisten naisten sarjassa Reetta Lakanen palkittiin sijan 6 plaketilla. Lisää Kooveen suunnistajien tuloksia löytyy kisan nettisivuilta www.mustavaara2019.fi .

Useamman kooveeläisen matka jatkui Lapin rajalta Kainuun rastiviikolle. Tsemppiä kaikille Tipasojan nopeille kankaille!

Kuvassa kirmaa Joona Yliaho. Kuva järjestäjien sivuilta: https://www.mustavaara2019.fi/