Koovee sijoittui Tiomilassa neljänneksi

by Super User
Jaoston tiedotteet

Läpi yön suunnistetussa miesten viestissä Koovee oli kärkitaistelussa alusta loppuun ja joukkue ylsi lähes parhaimpaansa, sillä ankkuriosuudella taisteltiin sijoista 2-4, lopputuloksen ollessa juuri tuo neljäs.

Mainiosti alkanut naisten viesti tuotti sijan 31 ja nuorissa sijoitus oli 35. Myös kakkosjoukkueet olivat mukana ja naisten kakkonen taistellen sijoituksesta 50 sakkiin naisten ollessa 49 ja miesten 51.

 

Naisten joukkue aloitti mainiosti kärkitaistelussa, sillä Johanna toi vaihtoon joukkueen sijalla 14 ja Svetlana jatkoi sijalle 8. Pitkällä 11 km putkiosuudella sen sijaan ote kärkitaistelusta yllättäen kirposi käsistä. Kisaa seuraavana päivänä Karoliina twiittasikin #monttu, joka on kansanomainen nimi ylikuormitustilanteelle, kun urheilija ei malta levätä tarpeeksi. Tuo onkin todennäköisin syy sille, että normaalisti juoksuvoimainen Karo ei fyysisesti pystynyt vastaamaan muiden menoon.

Mainio naisten porukka kotimatkalla

Loppuviesti kulki suurin piirtein noilla sijoilla Ulrikan ja Miian viedessä viestiä joukkueen ylittäen maaliviivan loppusijalla 31.

Miesten viesti eteni lähes käsikirjoituksen mukaan sillä Joni, Jani ja Lauri onnistuivat tärkeissä alun osuuksissa jopa odotettua paremmin, sillä Lauri tuli vaihtoon pienellä kaulalla. Pitkällä yöllä Topi suunnisti K-pisteeltä lähtien taktisesti viisaasti muiden kärkisuunnistajien kanssa tullen kuuden miehen ryhmässä vaihtoon.

Yön väliosuuksilla ei ihan pysytty kärjen mukana, sillä Kennyn vahvan osuuden jälkeen kärjessä lähtenyt Jarski teki muutaman suunnistusvirheen ja vahvasti lopussa edennyt Göteborg karkasi sen verran, ettei Olex saanut aivan kiinni joukkuetta. Putkiosuudella suunnistajaa valittaessa oli nojauduttu ajatukseen kärkiryhmästä, joten täysiä tyylipisteitä ei onnistuttu keräämään toteutuksesta ja takaa tullut letka ajoikin meidän kiinni.

Timo petasi ankkuri Danielille mahdollisuuden taistella sijoista 2-4 ja tällä kertaa Danielilla ei ollut ehkä ihan vahvin päivänsä, sillä sijoitus oli juuri tuo neljäs. Parannusta viime vuoteen tuli sijan verran.

Joukkueen taktiikka onnistui lähes, mutta emme kyenneet joukkueena niin vahvaan suoritukseen, että olisimme Göteborgin voineet haastaa voitosta. Sijoitus parhaana kotimaisena joukkueena neljäntenä ei kuitenkaan hassumpi ole.

Nuorten viestissä Vertin hyvän aloituksen jälkeen joukkue suunnisti mainiosti vaativissa maastoissa sijalle 35, vaikka tulos pitääkin sisällään vaihtelevia vaiheita. Idalina, Alisa, Joel ja Rosa kuitenkin suoriutuivat viestistä hyvin taistellen loppuun saakka!

Sekä naisten että miesten kakkosjoukkueet selvisivät viestistä aika tarkkaan odotetulle tasolle 50 sijan tuntumaan. Naiset siis 49 ja miehet 51 sijalle.

 

tio m17w

 

4

  Koovee 1 10MILA-KAVLEN       11:06:31        
  1. Joni Hirvikallio   1:08:50 14 +5:11 1:08:50 14      
  2. Jani Lakanen   1:21:33 19 +3:17 2:30:23 10 -4    
  3. Lauri Sild   41:24 1   3:11:47 1 -9    
  4. Topi Anjala   1:47:44 11 +4:00 4:59:31 4 +3    
  5. Kenny Kivikas   44:50 4 +4:36:00 5:44:21 1 -3    
  6. Jarno Parkkinen   51:42 37 +7:03 6:36:03 3 +2    
  7. Oleksandr Kratov   1:10:41 3 +1:22 7:46:44 2 -1    
  8. Jonáš Hubáek   1:04:45 30 +9:19 8:51:29 5 +3    
  9. Timo Sild   40:58 2 +0:12 9:32:27 3 -2    
  10. Daniel Hubmann   1:34:04 6 +1:43 11:06:31 4 +1    
31 Koovee 1 DAMKAVLEN       4:51:06        
  1. Johanna Hulkkonen   41:09 11 +2:54 41:09 11      
  2. Svetlana Mironova   47:53 12 +1:44 1:29:02 8 -3    
  3. Karoliina Ukskoski   1:32:03 66 +15:56 3:01:05 34 +26    
  4. Ulrika Uotila   43:10 51 +11:05 3:44:15 33 -1    
  5. Miia Niittynen   1:06:51 20 +7:29 4:51:06 31 -2    
35 Koovee 1 UNGDOMSKAVLEN       1:49:39        
  1. Vertti Laitinen   24:03 27 +2:15 24:03 27      
  2. Alisa Asp   25:11 243 +8:01 49:14 83 +56    
  2. Idaliina Kuusisto   25:11 243 +8:01 49:14        
  3. Joel Schüle   28:45 49 +6:28 1:17:59 47 -36    
  4. Rosa Simola   31:40 44 +5:09 1:49:39 35 -12    
49 Koovee 2 DAMKAVLEN       5:10:35        
  1. Marika Hara   41:58 34 +3:43 41:58 34      
  2. Anna-Kaisa Asikainen   50:53 41 +4:44 1:32:51 36 +2    
  3. Laura Vike   1:30:45 57 +14:38 3:03:36 50 +14    
  4. Erika Uotila   44:37 65 +12:32 3:48:13 45 -5    
  5. Elo Saue   1:22:22 74 +23:00 5:10:35 49 +4    
51 Koovee 2 10MILA-KAVLEN       13:04:10        
  1. Ari-Pekka Lassila   1:12:27 52 +8:48 1:12:27 52      
  2. Juho Westerlund   1:30:53 81 +12:37 2:43:20 68 +16    
  3. Pekka Itävuo   49:40 58 +8:16 3:33:00 63 -5    
  4. Jouni Heinonen   2:10:08 61 +26:24 5:43:08 61 -2    
  5. Kari Kallio   59:21 96 +4:50:31 6:42:29 60 -1    
  6. Saul Klemola   57:38 71 +12:59 7:40:07 58 -2    
  7. Vojtech Sykora   1:25:24 46 +16:05 9:05:31 56 -2    
  8. Väinö Johansson   1:12:56 72 +17:30 10:18:27 57 +1    
  9. Raúl Ferra   51:53 38 +11:07 11:10:20 53 -4    
  10. Daniel Vardas   1:53:50 49 +21:29 13:04:10 51 -2