Tampere-suunnistus 2018

Kiitokset Tampere-suunnistuksen tekijöille
Tampere-suunnistus 2018

Rakkaat ystävät!

Kiitokset Teille Viitapohjan maanomistajat, että jälleen pääsimme suunnistamaan haastaviin ,maastoihinne! Ja vielä kun helle helli meitä niin mikäs siinä suunnistaessa :-)

Hervannan sprinttikilpailut juostiin TTY:n rakennusten muodostamassa labyrintissä ja kiitämme lämpimästi TTY:tä hienosta yhteistyöstä.

Talkoolaisilta jälleen jäätävä suoritus auringon kuumentamilla Viitapohjan pelloilla ja maastossa sekä perjantaina Hervannan helteessä!  Jäätäväksi suorituksen tekee se ettei millään osa-alueella tehty ensimmäistäkään virhettä perjantaista sunnuntaihin.

Sprintti ja sprinttiviesti oli jännittävää seurattavaa ja paikallista yleisöäkin oli seuraamassa, kenties heille ehkä tuntematontakin sprinttiä - kaupunkisuunnistusta.  Kiitokset perjantain sprintin toimitsijoille, tulospalvelulle ja ratamestarille. Saimme kehuja onnistuneesta suorittamisesta!

La-su kilpailussa Viitapohjassa ratamestarit olivat ottaneet maastot omikseen jo hyvissä ajoin ja näin saimme haastavat radat. Nyt - ja edelleen - kaikki tietävät että Kooveen kisoihin tullaan suunnistamaan, ei pelkästään juoksemaan.

Tulospalvelu toimi tapansa mukaan järkähtämättömällä tarkkuudella kaikkina päivinä.  Ei ensimmäistäkään ongelmaa tai virhettä. Kylmäävä suoritus.

Erityismaininta vielä lähtöpaikkojen toimitsijoille sekä lauantain juomarastin hoitajille: paarmat taisivat saada kyytiä helteessä, mutta siitä huolimatta kilpailijat saatettiin matkaan ja juotavaa riitti matkan varrella.

Ensiavun meillä hoiti monivuotinen kumppanimme Jari Peltonen kollegoineen raskaan sarjan ammattitaidolla.  Tästä suuret kiitokset!

Terveisin Jukka Syrjänen

Kilpailunjohtaja

Iltarastit Viitapohjassa
Tampere-suunnistus 2018

Maanantaina Tampereen Iltarastit jatkaa tapahtumien sarjaa Viitapohjassa.

Radat ovat kokonaan uudet, mutta kilpailujen rastipisteet ovat käytössä. Radat on suunniteltu siten, että
parhaita mäkialuita käytetään mahdollisimman paljon.

www.iltarastit.com

Kalevan Rasti ja Rastikarhut Viestiliigan voittajat
Tampere-suunnistus 2018

Naisten kisa oli Rastikarhujen Mira Kaskisen ja Tuija Kuuselan hallintaa. Mira Kaskinen karkasi aloitusosuudella ja Rastikarhut onnistui säilyttämään johtoaseman loppuun saakka. Toisesta sijastä käytiin tasainen kilpailu ja tilanteet vaihtelivat. Ankkuriosuudella toiseksi nousi Koovee Karoliina Ukskosken toimesta, kun nuori (15v) Jenny Ojala petasi hyvät hyökkäysasemat kolmannella osuudella. Helsingin Suunnistajien pari Milla Mattila ja Pihla Otsamo sijoittui kolmanneksi.

Miesten kisa oli odotetusti tasaisempi. Aloitusosuudella Kooveen Joni Hirvikallio vaihtoi ensimmäisenä, mutta käytännössä kaikilla oli mahdollisuus kärkisijoihin. Toisella osuudella muodostui kärkinelikko, joka vielä kolmannella tiivistyi kärkikaksikoksi Koovee, Kalevan Rasti. Kalevan Rastin Miika Kirmula ankkuroi joukkueensa voittoon ennen Kooveen Tim Robersonia, kun pari Markus Räsänen piti joukkueen iskuetäisyydellä Kooveehen. Kolmanneksi nousi Pyrinnö Aleksi Niemen ankkuroimana, kun Antti Saikko taisteli mainiosti kolmannella osuudella järjesti paikan. Niemi kukisti selvästi Navin ja Topias Aholan.