Suunnistuskoulun ryhmät 2019

Suunnistuskoulu tiedottaa

Suunnistuskoulu on jaettu ryhmiin lapsen iän ja kokemuksen perusteella.

Kaikkein nuorimmat harjoittelevat TIITIÄISET -ryhmässä. Sinne kuuluvat kaikki joiden syntymävuosi on 2013 tai myöhäisempi. Ryhmässä ovat sekä aikaisemmin aloittaneet että uudet. Tässä ryhmässä toivotaan, että vanhempi olisi lapen mukana harjoituksessa. Tiitiäisten vastuuohjaaja vuonna 2019 on Hilppa Tolonen.

Seuraavaksi siirrytään

KETUT -ryhmään, 2011-2012 syntyneet aloittavat ja aiemmin mukana olleet. Vastuuohjaaja Tero Mamia.

SUDET -ryhmässä jatketaan harrastusta, 2009-2010 syntyneet. Vastuuohjaaja Anu Juslin.

VASAT - ryhmässä aloittavat kaikki uudet, jotka ovat syntyneet 2010 tai sitä aiemmin. Vastuuohjaaja oto Kati Kuusisto.

HIRVET- ryhmä, 2007-2008 syntyneet. Vastuuohjaaja Alexander Lukichev.

ILVES-ryhmä, 2005-2006 syntyneet. Vastuuohjaaja Elo Saue.

Yleisesti kaikki yllä olevat syntymävuodet ovat ohjeellisia ja esim. eri-ikäiset kaverit voidaan niin haluttaessa sijoittaa samaan ryhmään. Alle kouluikäisten kanssa toivomme, että mukana on toinen vanhemmista / joku huoltaja. Yleisesti kannustamme, että vanhemmat osallistuvat lapsensa harrastukseen. Aikuiset ovat tervetulleita kaikkiin ryhmiin mukaan. Lapsen ryhmä selviää ensimmäisellä kerralla ja vaihdetaan tarvittaessa.

----------

Suunnistuskoulun lisäksi lapsi voi harrastaa suunnistusta JUNNUT- ryhmässä. Kannustamme liittymään mukaan JUNNUT-ryhmän toimintaan, kun lapsen taitotaso ja uskallus riittävät suunnistamaan yksin avorataa. JUNNUT käyvät myös suunnistuskoulua ja kuuluvat suunnistuskoulussa johonkin yllä mainituista ryhmistä. Suunnistuskoulussa JUNNUT ovat siis yleensä HIRVIÄ tai ILVEKSIÄ. JUNNUista kasvaa TEINIT-ryhmäläisiä ja heistä NUORET-ryhmäläisiä. Näissä ryhmissä harrastetaan valmentajan johdolla vielä suunistuskouun jälkeen, kunnes ikää on tarpeeksi aikuisten ryhmiin siirtymiseen.

 

--Päivitetty 18.11.2018 / KK &PV--